Timo Soinin Ploki

Kaikki blogit puheenaiheesta Puolustusvoimat

Venäläisten tonttikaupat ja kauheat uhkakuvat - Pitääkö sinun pelätä?

Minulla ei ole tiedossani itselläni yhtään sellaista konkreettista tapausta, missä Suomen kansallinen turvallisuus olisi vaarantunut. Lehdistö eli media toki on toista mieltä, koska mikään ei myy niin hyvin kuin pelko. Poliitikot ovat vielä kaupallisempia, joten lähestyvien vaalien alla he kaikki ovat huolissaan Suomen turvallisuudesta ja venäläisten tonttikaupoista.

Ilmastonmuutoksen vastustaminen ei ole ideologinen kysymys

 

Kirjoitin toissapäivänä aavistuksen provokaativisesti otsikoidun tekstin Missä olit, kun maanpuolustuksemme romahti? Puolustusvoimat ovat lisäämässä ateriakierrossa olevien (lakto-ovovegetaaristen) kasvisruokien aterioiden määrää kahdeksasta kahteentoista. Se olikin sitten sellainen tempaus, että aivan itse puolusministeri Jussi Niinistö (Ei tulev.)  alkoi hepuloida kukkakaalipirtelöistä ja linssikeitosta.

Kasvisruokapäivät eivät saa vaarantaa armeijan ruokailun laatua

Jo ennen kuin nykyinen kohu armeijan kasvisruokapäivistä nousi, on kasvisruokapäiviä ja niiden merkitystä pohdittu monissa kunnissa kouluruokailussa. Sinällään ei ole mitenkään outoa, että välillä tarjoillaan ruokalajeja, joissa ei ole lihatuotteita eikä kalaakaan, mutta tällaiset valinnat täytyisi tehdä taidolla, joka saattaa monilta laitoskeittiöiltä puuttua. Kasvisruoat ovat taitolaji sinällään ja muistan esimerkiksi syöneeni muutaman, joskin harvahkon kerran kohtalaisen hyvää vegaanistakin ruokaa.

Puoluepolitikointi ei saa vaarantaa suomalaisten turvallisuutta

Sininen tulevaisuus esittää valtion ensi vuoden budjettiin merkittäviä panostuksia suomalaisten turvallisuuteen kuten 100 uutta henkilötyövuotta Puolustusvoimille. Tärkeä osa kansallista puolustusta on myös toimiva ja ajantasainen siviili- ja sotilastiedustelu. Eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys tiedustelulakien uudistuksesta, jonka hallitus haluaa käsitellä ja hyväksyä kiireellisellä menettelyllä tämän vaalikauden aikana.

Kukkakaalipirtelöä, keppiä ja porkkanoita

Tällä viikolla kolme poliitista aihetta on noussut ylitse muiden. Puolustusministerin kukkakaalipirtelö ja Juhana Vartiaisen tunnustus siitä, että ei aktivointimallissa ollutkaan tarkoitus tarjota porkkanaa, vaan sitä keppiä, jossa porkkanaa roikotetaan aasin äänestäjän edessä. Lisäksi pääministerimme kertoi korjanneensa jo kolmen vuoden ajan opposition tekemiä virheitä. Avukseen hän on ottanut nuijan, joka hänen omien sanojensa mukaan on ylisuuri ja ylipainoinen päätöksentekoväline. 

Mikä tässä on surullisinta?

Missä olit, kun maanpuolustuksemme romahti?

Maanpuolustus on romahtamassa, tai ainakin ajautumassa kriisiin. Puolustusvoimat lisäävät kasvisruoan määrää ja jos on reaktioita uskominen, niin suomalainen maanpuolustus on nyt työnnetty kuilun partaalle. Itsestään epävarmat rassukat ovat aivan takajaloillaan ja ulina siitä, kuinka jokaisen pitää saada syödä mitä haluaa täyttää mannut ja maat saaristosta tunturilappiin. Puolustusministerikin on reagoinut, koska eihän tällainen hippimeininki voi olla hyväksi ja pitäähän sitä varushenkilöoletetun saada nauttia kuolleiden eläinten kappaleita joka aterialla, jos siltä tuntuu.

Lisää poliiseja, ei ajatuspoliiseja

Kokoomuksen ministeriryhmä kertoi tiistaina perustavansa kolmen ministeriön alaisen vihapuhetyöryhmän. Sen tehtävänä on tehdä ”huolellinen analyysi siitä, mitä kaikkea sananvapauden piiriin sinänsä kuuluu”. 

Kokoomus hyppää jälleen punavihreiden liberaalien tontille ja jättää tolkun konservatiivit kuin nallin kalliolle. Onneksi on siniset.

Sotaan varautuminen ja puolustusvoimat?

Sotavarustelusta tiedottaminen on yleensä propagandaa. Niukoilla resursseilla ei voi kehittää kaikkea, vaan kannattaa keskittyä omaan ydinosaamiseen.


Puolustusteknologiaa on jatkossa ehkä kaikista järkevintä kehittää sotavarustelun saralla, koska silloin sen voi perustella jopa moraalisesti. Ei ole täysin varmoja takeita, että suurten sotilasmahtien valtiojohto pysyy rauhaa kannattavana.

Skandaalinkäryinen helikopterikauppa pitäisi tutkia perusteellisesti

Miten on mahdollista, että näin suuri verovarojen menetys on peitelty ja sen lisäksi asia halutaan pimittää kansalaisilta? Miksi helikopterikauppaa ei selvitetä perusteellisesti ja siitä julkaista selvitystä, jotta kansalaiset näkisivät mitä on heidän verorahoille tapahtunut ja miksi?

Puolustusvoimat myöntää tulleensa huijatuksi helikopterikaupassa

Pro gradu-tutkielmassa puolustusvoimien asiantuntijat myöntävät huijauksen tapahtuneen. Huijauksen mittaluokka on rahassa mitattuna valtava. Piti saada avaimet käteen toimitus ja tuotekehitys olikin pahasti kesken. Viimeisten helikopterien toimitus myöhästyi kymmenen vuotta. On aika noloa että EU:n jäsenmaa tulee huijatuksi eurooppalaisessa sotakalustokaupassa.

"Haastatellut puolustusvoimien asiantuntijat myöntävät suoraan, että suomalaisia huijattiin helikopterikaupassa."

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä