*

Timo Soinin Ploki

Selvät numerot – paluu asialinjalle

Sauli Niinistö voitti presidentinvaalit pystyyn. Vihreä vallankumous oli kehäteiden sisäistä hypetystä. Tulos puhuu puolestaan – Ahvenanmaa mukaan lukien.

Vaalit olivat mielenkiintoiset – olin sekä kaukalossa että aitiopaikalla.

Näissä vaaleissa konservatismi voitti liberalismin. Niin muuten kävi viime eduskuntavaaleissakin.

Ei Jytky mihinkään ole hävinnyt. Perussuomalaisilla on edelleen 39 kansanedustajaa, vihreillä 10.

Jytky on kuin Suomen ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus vuodelta 1995. Se on ja pysyy. Se on ainutlaatuinen historiallinen tapahtuma. Tuleeko uusia mestaruuksia, niin kuin jääkiekossa,  jää nähtäväksi.

Vaaleissa riittää aina tutkittavaa. Tässä vaalissa näimme sen, kuinka maamme suurimman päivälehden politiikan toimituksesta tuli hetkeksi poliittinen toimitus. Paluu asialinjalle on alkanut.

Perussuomalaisten vaalivoitto ei ole vahingoittanut Suomen mainetta ulkomailla, yhtä vähän Pekka Haaviston vaalitulos palauttaa sitä, mitä ei ole menetetty. Ja sama ruotsiksi.

Me emme kaipaa paluuta neuvostoaikoihin, jolloin kotikommunistit ramppasivat Moskovassa mustaamassa omaa maataan.

Kirjoitan tätä plokia Brysselistä. Seuraan täällä ” EU:n taloudellista menstystarinaa “. Viime viikolla päivitin tilannetta Lontoossa. Johtopäätökseni on, EU:n talouskriisi jatkuu, jopa pahenee. Suomen ei pidä olla mukana vakausmekanismissa. Perussuomalaiset haastavat hallituksen EU-politiikan pitävin perustein.

Parin vuoden kauteni EU-parlamentissa oli sekä minulle että Perussuomalaisille puolueena arvokas. Nyt meillä on kontaktit ja pääsy tiedon lähteille. Sampo Terho on jatkanut työtäni täällä hyvin ja istuu ainoana suomalaisena tärkeässä ja vaikutusvaltaisessa talous- ja raha-asiainkomiteassa. Ajatelkaa, että täytyy olla perussuomalainen päästääkseen edustamaan Suomea tässä tärkeässä ja halutussa komiteassa.

Presidentinvaaleissa näkyy karusti Suomen alueellinen kahtiajakautuminen. Tämä on vaarallista. Kysymys on nyt enemmän äänestysinnosta kuin siitä ketä selkosilla äänestettiin.

Koin tämän omakohtaisesti Rautavaaralla, jossa vierailin viime perjantaina. Sain Rautavaaralta 17, 0 prosenttia annetuista äänistä.  Vetosin rautavaaralaisiin äänioikeuden käytön puolesta. En onnistunut kuin siinä, että Rautavaara putosi pois jumbopaikalta. Kyllä minulle monikin sanoi, että kun Timo sinä putosit, minun vaalini olivat siinä. Mikä minä olin siihen mitään sanomaan.

Vaalit jättävät aina jälkensä ja jälkipyykkinsä. Olen hyvillä mielin. Tarjosin vaihtoehdon, sain 287 571 ääntä.  Taistelu on käyty ja usko on säilytetty.

Toisella kierroksella äänestämäni ehdokas voitti. Sauli Niinistö tuli valituksi. Tuen aina istuvaa Tasavallan Presidenttiä, hän työskentelee Suomen hyväksi. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana minulla on siihen hyvä mahdollisuus.

Hullumminkin olisi voinut käydä.

Suomi siirtyi Saulin aikaan. Soini oli Suomen niinistöläisin kunta. Ei nimi miestä pahenna!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat