*

Timo Soinin Ploki

Puheeni London School of Economicsissa (suomennos)

Timo Soini London School of EconomicsTimo Soini
London School of Economics
18.2.2013

Hyvää iltapäivää, hyvät kuulijat,

ESITTÄYTYMINEN

Olen Timo Soini suomalainen kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Edustan Perussuomalaisia, puoluetta, jonka puheenjohtaja olen ollut 16 vuoden ajan. Suomen parlamentissa olen myös oppositiojohtaja.

Minut on myös äänestetty maailman 7. vaarallisimmaksi henkilöksi Spiegelissä. Obama oli kuudes, joten olen hyvässä seurassa.

Istuin myös Euroopan parlamentissa vuosina 2009–11. Sieltä palasin suomalaisten äänestäjien tuella kotimaan eduskuntaan. Ennen viime eduskuntavaaleja meillä oli viisi edustajaa, ja huikean voiton jälkeen lukumäärä kasvoi 39 edustajaan.

Haluan kiittää teitä kutsusta. On ilo ja kunnia olla vieraananne.

AJATUKSIA EUROOPAN UNIONISTA

Mitä siis ajattelen Euroopan unionista? No, ainakin se pitää minut ja muut kansanedustajat kiireisenä. Ohjeistoa, direktiivejä, suosituksia, asetuksia ja muuta sellaista tulee Brysselistä satoja sivuja joka viikko. Luulen, että joka minuutti maailmasta kaadetaan jalkapallokentän kokoinen alue metsää, jotta EU-teknokraattien paperin tarve voidaan tyydyttää. Olen varma, että tähän löytyy jotakin tieteellistä todistusaineistoa. Ainakin pitäisi löytyä.

Mutta mennään sitten itse asiaan.

Mielestäni EU:ssa on monia hyviä puolia:

On avoimemmat sisämarkkinat, helpommat rajamuodollisuudet, ihmiset voivat vapaasti muuttaa toiseen maahan asumaan ja työskentelemään, luonnonsuojelu on tehokkaampaa, lisäksi meillä on Erasmus opiskelijavaihto-ohjelma… Näin jos muutama hyvä puoli mainitaan.

—————————

Mutta jokaisella instituutiolla on tietysti myös omat huonot puolensa. Ja Euroopan unionilla on totisesti omat vikansa. Suurin niistä on luultavasti demokratian puute. Meillä on komissio, joka on ainoa elin, jokasaa tehdä aloitteita. Ja kuka valitsee komission? Jos emme ole tyytyväisiä komissaarien toimintaan, kuinka heidät voi vaihtaa? Kuinka moni teistä äänesti vaikkapa Barrosoa? Tai Olli Rehniä? Rehn tulee Suomesta, eikä edes meiltä kysytty, haluammeko hänet talouskomissaariksi.

————————–

Mitä tulee tähän Bryssel-tyyliseen demokratiaan, olemme nähneet muutaman todellisen skandaalin. Muutama vuosi sitten EU:n uudesta perustuslaista äänestettiin Ranskassa, Hollannissa ja Irlannissa. Kansa sanoi ei. Sen jälkeen sopimuksen nimi muutettiin ja irlantilaiset pakotettiin äänestämään uudelleen. Miksi? Koska he eivät äänestäneet oikein ensimmäisellä kerralla.

Voiko sellaista todella kutsua demokratiaksi? Miettikää nyt. Entä jos britit noudattaisivat samanlaisia sääntöjä? Parlamenttivaaleissa työväenpuolue voittaa… ja sitten sanottaisiin, että väärä tulos, uudestaan uurnille.

Olen täysin varma siitä, että monet ihmiset osoittaisivat mieltään ja sanoisivat: Tämä ei ole oikein! Tämä ei ole demokratiaa!

Ja missä on oppositio Euroopan unionissa? Voiko sellaista olla? Saako EU:ta arvostella uskottavuuttaan menettämättä? Vai pidetäänkö kaikkia EU-skeptikkoja hankalina idiootteina?

En voi liioin ymmärtää, miksi EU rikkoo toistuvasti omia sääntöjään. Lissabonin sopimuksen artiklat 123 ja 125 kieltävät tukipaketit ja taloudellisen avun euromaasta toiseen. Mutta yhä näitä sääntöjä rikotaan. Kuinka ne kehtaavat? Ja kyllähän ne kehtaavat.

———————-

Yksi suuri virhe on kehitys kohti liittovaltiota ja tämän myötä kansallisen suvereniteetin menetys. Pian jäsenmaiden on lähetettävä budjettinsa Brysseliin hyväksyttäväksi. Samasta osoitteesta tulee myös merkittävä osuus lainsäädäntöä, ja direktiivit menevät kansallisten lakien edelle.

Uskon, että nyt on korkea aika puolustaa eurooppalaisia kansoja. Te täällä Britanniassa, me Suomessa ja ihmiset muissa Euroopan maissa tarvitsevat tätä asennetta. Meidän on puolustettava kansakuntia. Nykyinen poliittinen järjestelmä Euroopan unionissa on enemmän tai vähemmän etenemässä kohti katkeraa loppuansa.

Kun katsotte ympärillenne, voitteko rehellisesti väittää, että jäsenmaat ja eri kansat tekevät yhdessä töitä tämän upean mantereen parhaaksi? Sisäiset riidat ja eurojohtajien hyödyttömät kiistat ja massiiviset virheet syövät kaiken voiman, rahan… ja demokratian, joka salakavalasti korvataan totalitarismilla.

Toisinaan tämän päivän Euroopan unionia katsellessani en voi olla ajattelematta Winston Smithia. Voin melkein nähdä hänet kadulla kävelemässä pari askelta edelläni. Pelottavaa, vai mitä?

Meillä eri tavalla ajattelevilla ei ole helppoa tietä kuljettavana. Euroskeptikkoja ei juuri suvaita. Eurointoilijat yrittävät saada meidät näyttämään naurettavilta hölmöiltä. He tekevät parhaansa nauraakseen meille. Oletteko muuten panneet merkille, että ns. EU-asiantuntijat ovat aina vahvemman unionin ja syvemmän integraation kannattajia? Minusta he ovat eurointoilijoiden lemmikkejä. Eurointoilijoiden, jotka torjuvat kaikki yhteistyöehdotukset. Poliittinen eliitti ajaa vallan keskittämistä ja integraatiota näkemättä sitä, että sellainen kalvaa länsimaista demokratiaa ja kansallista suvereniteettia – arvoja, jotka ovat olennainen osa Eurooppaa ja niin tavattoman tärkeitä meille.

Brysselin lihavat kissat tietävät tämän kaiken, mutta he uskovat mieluummin omia petollisia valheitaan. He kompastuvat totuuteen päivittäin, mutta könyävät aina pystyyn ja jatkavat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ja suoraan sanoen minun ei käy heitä sääliksi. Aivan kuten George Eliot, minäkään en sääli itserakkaita ihmisiä, koska heillä on aina lohtunsa mukanaan.

IKUINEN EU?

Yksi seikka, joka minua kovasti mietityttää ja ihmetyttää, on ajatus siitä, että EU on jotakin ikuista ja pysyvää.

Eräs suomalainen pitkän linjan poliitikko, Paavo Väyrynen – meidän Peter Mandelsonimme – julisti noin 30 vuotta sitten, että Neuvostoliitto on ikuinen. 1980-luvulla monet suomalaiset poliitikot uskoivat, että Neuvostoliitto on aina meidän rajanaapurimme. Samoin on suhtauduttu moniin muihin suurvaltoihin: Frankkien valtakunta, Ottomaanien imperiumi, Rooman imperiumi, Kolmas valtakunta… kaikkien niiden oletettiin kestävän ikuisesti.

DAVID CAMERONIN EU-PUHEESTA

Sama juttu EU:n kanssa. Nyt meillä on EU, mutta kuinka kauan? Sitä me emme varmuudella tiedä.

Euroopan unioni on kaukana täydellisyydestä. Siinä on paljon vikoja, joita ei voi sivuuttaa. Eurooppalaisina meidän velvollisuutemme on parantaa unionia. Juuri siksi puolueeni ja minä otimme avosylin vastaan David Cameronin linjapuheen. Se korosti pragmaattisuutta, jota me niin kipeästi EU:ssa tarvitsemme.

Minun on sanottava, että ihailen suuresti brittiläistä pragmaattista asennetta ja tunnen aina oloni kotoisaksi EU-skeptisessä maassa. Mainitsin jo David Cameronin ja nyt haluan mainita myös toisen pragmaatikon, hienon brittiläisen pääministerin, joka ymmärsi, kuinka EU:n kanssa tulisi toimia. Margaret Thatcher.

Loppuvuodesta 1990, tilanteessa, jossa pääministeri Margaret Thatcher tiesi jo joutuvansa astumaan sivuun, hän puolusti politiikkaansa ja hallitustaan parlamentin alahuoneessa. Moni kriitikko luuli jo, että tappio omien piirissä olisi vienyt pääministerin innon, mutta… kuinka väärässä he olivatkaan. Thatcher oli parhaimmillaan. Puolustaessaan näkemystään tulevaisuuden Euroopasta ja Britannian roolista siinä hän sanoi:

”Se on visio, joka nousee syvään juurtuneesta kiintymyksestämme parlamentaariseen demokratiaan, sitoutumisesta vapaaseen kauppaan, yrittäjyyteen, kilpailuun ja vapaaseen markkinatalouteen. Yksikään toinen hallitus Euroopassa ei ole taistellut yhtä määrätietoisesti – – tarpeetonta sääntelyä ja byrokratiaa vastaan tai vastustanut kansallisen suvereniteetin kustannuksella kasvavaa keskitettyä valtaa yhtä voimakkaasti kuin me.
Me olemme tehneet töitä Euroopan eteen, joka on vapaa ja avoin muulle maailmalle sekä ennen kaikkea sosialismin varjosta nouseville Itä-Euroopan maille. Niitä ei auttaisi lainkaan, jos Euroopasta tulisi tiivis pieni kerho, jossa jäsenet on sidottu toisiinsa kovilla rajoitteilla ja sääntelyllä.”

Siinä on käytännöllisyyttä. Siinä on visio, jota meidän tulisi seurata.

Jos katsomme ympärillemme, voimme helposti nähdä, kuinka epäilevästi Euroopan kansalaiset suhtautuvat Euroopan unioniin. Useimmat katsovat, että EU puuttuu sellaisiin asioihin, joiden kanssa sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä. Se tuhlaa huikean summan rahaa joka vuosi, se on valovuosien päässä ihmisten arjesta ja sen itseään täynnä olevat johtajat ovat lypsäneet itselleen etuja liian pitkään. Aivan liian pitkään.

Johtajien myötäjuoksijat eivät ole yhtään parempia. He tulevat juttelemaan, propelli lippalakin päällä pyörien ja sanovat: Hei Timo! Eikö tämä olekin fantastista? Meillä on Barroso ja meillä on van Rompuy. Ja kuka sanoo, ettei Jumala anna auliisti kummallakin kädellä?

Näiden syiden vuoksi pääministeri Cameron ja minä haluamme uudistaa EU:ta ja neuvotella jäsenehdot uusiksi. Suomessa puhun Soinin-Cameronin linjasta.

EURO JA EUROKRIISI

Hyvät kuulijat,

Koska moni teistä on talousalan opiskelija, puhutaan seuraavaksi eurosta ja eurokriisistä:

Kun johtavat suomalaiset poliitikot kampanjoivat euron ja yhteisvaluuttaan liittymisen puolesta runsaat 10 vuotta sitten, euroalue oli mystinen, lähes taianomainen paikka, joka ratkaisisi kaikki ongelmamme. Euroalue oli kuin paratiisi. Suomen oli päästävä mukaan hinnalla millä hyvänsä.

Vielä pari vuotta sitten nuo samat poliitikot julistivat yhdessä euroeliitin kanssa, että euro on menestystarina!

Menestystarina! Voitteko uskoa?

Tämä mahtava uutinen painatettiin jopa postikortteihin; kaikilla euroalueen kielillä. Kreikkalaisetkin saivat omansa. Menestystarina! Ja kaikki tämä tapahtui vain pari vuotta sitten. Nyt nuorisotyöttömyys on Kreikassa 62 prosenttia, eikä kukaan puhu menestyksestä mitään.

————————-

Entä eurokriisi? Yli 20 lopullisen hätäkokouksen ja satojen miljardien tukieurojen jälkeen eurokriisin ratkaisua ei ole näköpiirissä. Nykyiset pelastuspaketit ja tukimekanismit eivät selvästikään toimi. Velkavuoret eivät pienene vaan päinvastoin kasvavat. Kolmen tukipaketin ja historian suurimman maksukyvyttömyyden jälkeen Kreikan velka on tänä päivänä suurempi kuin kriisin alussa.

Tukipaketit eivät auta keskivertoeurooppalaista. Kriisimaissa moni tavallinen ihminen jää työttömäksi ja joutuu tyytymään matalampaan elintasoon. Maksajamaissa tavallisia kansalaisia odottaa jättimäisten sitoumusten maksaminen, jolloin heidänkin tuottavuuteensa katoaa. Suomessa, joka on esimerkki maksajamaasta, tämä todellisuus alkaa jo näkyä.

Tukipaketit eivät tee muuta kuin nostavat ongelmat pois pankeilta ja laskevat ne veronmaksajien harteille. Ainoat hyötyjät ovat poliittisesti hyvin verkostoituneet pankit, jotka hankkiutuvat eroon vastuistaan ja pitävät riskisijoitustensa tuotot itsellään. Ymmärrättekö logiikan? Toisella tavoin sanottuna: Jos tulee klaava, voitan; jos kruuna, voitan hieman vähemmän. Tuottavaa taloutta tukipaketit edistävät tavattoman heikosti.

Tästä syystä Perussuomalaiset ovat vastustaneet järjettömiä tukipaketteja alusta lähtien. Logiikkamme on saanut vastakaikua, eikä enää vain taloustieteilijöiden suunnalta. Riittää kun katsoo Etelä-Euroopassa järjestettäviä mielenosoituksia. Syvä tyytymättömyys eurokriisin hoitoon on ilmeinen. Saman viestin voi lukea mielipidemittauksista. Suomessa viimeisimmässä kyselyssä 66 prosenttia vastaajista vastusti tukipaketteja ja vain 22 prosenttia kannatti niitä.

———————–

Minulta kysytään usein tukipakettien oikeudellisista, moraalisista, reaalipoliittisista ja taloudellisista näkökulmista.

Kun puhutaan oikeudellisesta näkökulmasta, huomaamme, että perussopimukset kieltävät yksiselitteisesti kaiken taloudellisen tuen euromaiden väliltä. Euroopan Keskuspankki ei saa rahoittaa jäsenmaita. Suomi on yksi niistä maista, joka on pitänyt alijäämänsä ja velkatasonsa kurissa koko yhteisvaluutan olemassaolon ajan. Ironista on se, että näihin sopimusten vastaisiin tukipaketteihin suostumalla rikomme myös rahaliiton perusperiaatteita.

———————

Aivan kuten Suomen presidentti Sauli Niinistökin on huomauttanut, tukipakettipolitiikan moraaliset seuraukset ovat vielä paljon merkittävämmät. Usein ajatellaan, että rikas pohjoinen rahoittaa tässä köyhää etelää. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Pohjoisen Euroopan valtiot näyttävät voivat eteläisiä kumppaneitaan paremmin, mutta yksityisten kotitalouksien kohdalla tilanne on toinen: Kotitalouksien nettovarallisuus on Suomessa pienempi kuin kaikissa kriisimaissa. Syy tähän on yksinkertainen: Suomessa kokonaisverorasite on 43 prosenttia BKT:sta, kun taas Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa luku on yli 10 prosenttia alhaisempi. Näin ollen voidaan todeta, että Euroopan maissa suositaan kahta erilaista mallia – osa maista suosii korkeita veroja, alhaista velanottoa ja köyhempiä kotitalouksia, kun taas osa pitää parempana matalaa verotusta, suurta valtionvelkaa ja varakkaampia kotitalouksia. Yhä vaikeampaa on perustella suomalaisille veronmaksajille, miksi heidän pitäisi maksaa korkeat veronsa kahteen kertaan.

——————–

Euron puolustajat sanovat usein, että yhteisvaluutta on Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle maalle korvaamaton. Suomen viennistä kuitenkin vain 15 prosenttia suuntautuu euroalueelle, jos Saksa ja Hollanti jätetään pois laskuista. Viemme enemmän Kazakstaniin ja Bangladeshiin kuin Portugaliin, Kreikkaan tai Irlantiin. Ymmärrättekö siis, miten vaikeaa on perustella, että tukimiljardeilla pelastettaisiin suomalaisia työpaikkoja?

Kaiken tämän voisi vielä jotenkin hyväksyä, jos mekanismit todella toimisivat. Mutta eivät ne toimi. Aivan kuten missä tahansa markkinataloudessa, ainoa mahdollinen ratkaisu on freedom to fail, vapaus epäonnistua; ei jatkuva moraalinen riski. Meidän on kohdattava realiteetit: Tarvitaan velkojen uudelleen järjestelyä, jotta velkatasot saadaan kestäviksi. Pankkien ja riskisijoittajien tulee hyväksyä tappionsa epäterveistä sijoituksistaan. Konkurssikypsät pankit tulee pääomittaa tai sulkea.

Muussa tapauksessa tukipaketit lyövät Euroopan kahleisiin pitkäksi aikaa. Laskelmien mukaan Suomen enimmäisvastuut eurokriisissä ovat jo 89 miljardia. Se on iso summa maalle, jonka vuosibudjetti on 50 miljardia euroa. Tällä hetkellä maamme vähentää kuntien määrää, leikkaa sosiaalipalveluista, armeijalta ja poliisilta säästääkseen miljoonia, kun samaan aikaan äyskäröimme miljardeja tukipaketteihin, jotka eivät edes toimi.

———————-

Olen ylpeä eurooppalaisuudestani ja kannatan yhteistä tulevaisuutta. Tämän päivän EU on kuitenkin aivan eri asia kuin Eurooppa, ja Brysselin byrokratia ei ole eurooppalaista demokratiaa. Euroopan kansojen ei pidä vaarantaa upeaa perintöään ja yhteistä kohtaloaan poliittisen holhoamisen ja liikemaailman kosiskelujen alttarille. Suomi on aina mukana, kun toimet ovat reiluja ja hedelmällisiä. Nykyiset tukipaketit eivät ole kumpaakaan.

LOPUKSI

Lopuksi, hyvät ystävät,
Haluan rohkaista teitä tutkimaan Eurooppaa ja eurooppalaisia. Vaalikaa meidän rakasta mannertamme ja sen moninaisia ja erilaisia kulttuureja.

Toivon myös, että teillä on rohkeutta ja viisautta huomata suuri ero Euroopan ja EU:n välillä.

Euroopan unionin kritisoiminen on täysin hyväksyttyä. Itse asiassa meidän jokaisen tulisi voida osallistua hedelmälliseen keskusteluun. Jos – ja kun – näemme, että unionin tulee kehittyä, meidän on toimittava.

Tässä maailmassa on vääryyttä, ja luultavasti sitä on jäljellä vielä meidänkin lähdettyä, mutta se ei saa estää meitä pyrkimästä muutokseen.

Kuten venäläinen kirjailija Alexandr Solzhenitsyn sanoi Nobel-puheessaan vuonna 1970: ”Tavallisen rohkean ihmisen yksinkertainen teko on olla osallistumatta valheisiin, olla tukematta niitä. Tulkoot valheet maailmaan ja vaikka hallitkoot sitä, mutta ei minun kauttani.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat